Juoksut on juostu

Joukossa ei ollut kuin voittajia jurentialaisten juostessa Helsinki City Run Marathonin 14.5.2022. Kaikki voittivat itsensä, muutama onnekas myös jonkun toisen. Vantaan toimiston mahtava ja ihastelua aiheuttanut loppukiri ei aivan riittänyt voittoon – hienoon videoon kylläkin. Marathonin valtaistuimella istuu tällä hetkellä Helsingin toimisto. Kävelyaskelia ei mahtunut mukaan, joten kuntohuippu oli kaikilla asetettu kohdalleen. Lisäksi päivän edetessä voitiin todeta, että Konstalla on samettinen lauluääni karaokessa. Päivä oli siis kaikilta osin onnistunut 😊.